Minusta tulee liberaali ja moderni evankelis-luterilaisen kirkon naispappi. Kaksikymmentä vuotta naispappeuden sallimisen jälkeen papin sukupuoli ei ole enää yhtä polttava aihe kuin aiemmin, mutta on turha kuvitella, ettei sillä olisi mitään merkitystä. Pappi on perinteisesti ymmärretty seurakuntalaisten isäksi, mutta naispappi on äiti. Nainen, äiti ja pappi - tämän kolminaisuuden perustalle olen tulevaisuudessa rakentamassa identiteettiäni.

Ne, jotka eivät hyväksy naispappeutta ja väittävät kantansa perustuvan Raamattuun, eivät ole kyseisen kirjan sanomaa sisäistäneet. He eivät edes liene kiinnostuneita kristillisestä sanomasta, vaan etsivät Raamatusta vain perusteluita omille luutuneille käsityksilleen. Se, että Jeesus ja Paavali sallivat naisten julistaa evankeliumia, ei näille "tosi kristityille" riitä naispappeuden oikeutukseksi. Sen sijaan Paavalin nimissä - mutta ei hänen hengessään - kirjoitettu käsky "nainen vaietkoon seurakunnassa" on kaiken ylin ohjenuora, joka oikeuttaa harrastamaan syrjintää. Jokaisen on toimittava vakaumuksensa mukaan, mutta minulta ei valitettavasti heru sympatiaa niille, jotka perustelevat suvaitsemattomuutensa ja ahdasmielisyytensä Pyhän Sanan vääristyneellä tulkinnalla.

Jeesus hyväksyi syntiset, mutta kirkko ei ole yhtä armollinen. Siksi tavoitteeni pappina on uudistaa kirkkoa sisältä päin enemmän sellaiseksi, kuin Jeesus oli. Naispappeuden salliminen ja syrjinnän kieltäminen ovat olleet merkittäviä askelia eteenpäin tällä tiellä, mutta edessä on vielä monta tarvittavaa uudistusta, alkaen homo- ja lesboparien saamisesta kirkollisen siunauksen piiriin.

Minulla on paljon tehtävää.