Siitä on nyt vuosi, kun heitimme ehkäisymenetelmät nurkkaan ja annoimme vauvan tulla jos on tullakseen. Vuosi, 12 kuukautta ja 365 päivää yritystä ilman tulosta tarkoittaa lääketieteen määritelmän mukaan sitä, että pari on virallisesti lapseton. No, totta kai me olemme lapsettomia, kun ei meillä lapsia ole. En kuitenkaan suostu vaipumaan masennuksen alhoon ja pitämään tätä lopullisena tilana, sairautena, josta vain lääkäri voi meidät parantaa. Meillä ei ole lapsia - vielä.

Nyky-yhteiskunnassa käytetään ensin monta vuotta ja paljon rahaa raskauden ehkäisyyn, ja sitten kun vauva luvan saatuaan ei tulekaan, mennään lapsettomuushoitoihin. Monet meitä lyhyemmänkin aikaa vauvaa yrittäneet parit ovat jo pitkällä hoidoissa. Vauvakuume- ja lapsettomuuspalstoilla vilisee lääkkeiden ja toimenpiteiden nimiä ja lyhenteitä, jotka lapsettomuuden jatkuessa tulevat eteen: Terot ja Clomit, SSG, IUI, ICSI, IVF, PAS ja niin edelleen. Minä en aivan helpolla lähde mukaan tuohon rumbaan. Jos vauvaa ei kuulu syksyyn mennessä, olen kyllä valmis menevään tutkittavaksi, mutta hoitoihin lähtemisestä en ole lainkaan varma. Minulla on edelleen vahva usko ja toivo, että niitä ei tarvittaisi.

Enkö minä siis sittenkään halua lasta kovin palavasti? Miksi en ole valmis tekemään mitä tahansa sen eteen, että saisin oman vauvan? Miksi tuhlaan kuukausikaupalla aikaa tuloksettomaan yrittämiseen, jos vaikka selviääkin, etten kykene lainkaan saamaan lasta?

Haluan, minä haluan lapsen, palavasti. Uskon kuitenkin, että kaikkia asioita ei voi suunnitella oman aikataulunsa mukaan, kaikkia asioita ei vain voi jouduttaa. Olisi hyvä, jos ihmiset useammin antaisivat asioiden mennä omalla painollaan, eivätkä kiirehtisi niiden kulkua. Tämä aika ennen esikoisemme saapumista on hyödyllistä ja kasvattavaa meille tuleville vanhemmille. Olen iloinen, että lapsen syntymä, se ihmeellinen ja elämän mullistava ajanjakso, on vasta tulossa.