Mitä tehdä, jos elämä tuntuu tyhjältä? Mitä jos opiskelu ei maistu eikä työ huvita? Entä jos parisuhdekin on päässyt väljähtämään? Ja jos taloudellinen toimeentulokin huolettaa? Mutta näihin kaikkiin ongelmiinhan on olemassa ratkaisu. Kerralla reippaasti sisältöä elämään, hyvä syy pitää taukoa opiskelussa ja työnteossa, uusi ulottuvuus parisuhteeseen ja säännöllinen vaikkakin niukka toimeentulo taattu vuosiksi eteenpäin. Ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin - hankkia lapsi.

Elämässäni oli pari vuotta sitten aika, jolloin tuntui, että lapsen saaminen olisi tuonut kaivatun helpotuksen moneen ongelmaan. Äitiysloma siinsi silmissä keitaana, jossa saisin levätä opiskelusta, työstä ja rahanansaitsemisesta ja keskittyä vain siihen tehtävään, jonka koen kutsumuksenani: äitiyteen. Silloin tuntui, että ongelmat parisuhteessakin johtuivat siitä, ettei meillä vielä ollut omaa lasta vahvistamassa välillämme olevaa sidettä.

Lapsen taakse on helppo mennä piiloon, jos oma persoona, identiteetti, itsevarmuus tai se, mitä elämältä haluaa, on hukassa. On valitettavaa todellisuutta, että monet naiset ovat hankkineet lapsia, koska eivät tiedä, mitä muutakaan elämällään tekisivät. Kun lapset ovat pieniä, ei tarvitse heti miettiä opiskelemaan tai töihin menemistä. Mutta kun he kasvavat, riittääkö heidän hoitamisensa elämän ainoaksi sisällöksi? Onko lapsen varjolla liian helppo kieltäytyä kaikesta itselle epämieluisasta? Ovatko lapsen hankinnan syyt kohdallaan, jos se tapahtuu edellä kuvatuista motiiveista?

Kun lasta ei alkanut kuulua, minun oli löydettävä elämääni uutta sisältöä. Oikeastaan sitä tipahteli tielleni ihan itsestään, kunhan suostuin luopumaan raollaan pitämästäni takaportista: "En voi, jos meille vaikka tuleekin vauva..." Mm. autokoulu, työ ja opiskelu ovat pitäneet minut kiireisenä mutta kiinni täysipainoisessa elämässä. Aiemmin ajattelin, että valmistun papiksi vasta sitten, kun minulla on lapsia. Nyt olen innostunut ajatuksesta, että opiskelisin mahdollisimman nopeasti itseni valmiiksi ja yrittäisin hankkia pappisvihkimyksen niin pian kuin suinkin sen jälkeen. Minua ei enää pelota, että olisin pappi jo 24 täyttäessäni.

Tähän suunnitelmaan sisältyy olettamus siitä, että meille ei hetkeen tule lasta. Tietenkin otan lapsen vastaan ihanana lahjana, jos Jumala sen minulle päättää antaa. En ole hyväksynyt osakseni täysin lapsetonta elämää. En kuitenkaan enää pidä lasta Sinä Jonakin, joka vasta tekee elämästäni hyvän. On upea huomata, miten paljon muutakin elämä voi antaa.