Olen jo pitkään tiennyt, millainen kasvattaja haluan olla sitten joskus, kun minua siunataan lapsella. Sen parin vuoden aikana, mitä vauvakuumeiluani on tähän mennessä kestänyt, olen ehtinyt miettiä vanhemmuuden ideaaleja paljonkin.

Tarkoituksenani on noudattaa lapsen ensimmäisten ja tärkeimpien elinvuosien aikana kiintymysvanhemmuuden periaatteita ja muutenkin pehmeää linjaa lastenhoidossa: tulen kantamaan vauvaani kantoliinassa, käytän hänellä kestovaippoja ja nukumme vierekkäin perhepedissä. Imetän tietenkin lapsentahtisesti eli aina kun vauva haluaa, jatkan täysimetystä puolivuotiaaksi ja imetän taaperoakin niin kauan kuin hän itse vieroittuu. Pidän lasta paljon lähellä, en jätä häntä yksin itkemään, en suutu enkä huuda hänelle. Sylittelen, hellin, leikin ja laulan lapsen kanssa päivittäin. Hoidan lasta itse kotona pari vuotta, ennen kuin annan hänet hoitoon muualle. Näin luon lapseeni ihanan ja turvallisen kiintymyssuhteen, jotta hän saisi parhaan mahdollisen alun elämälleen.

Mutta entäs jos… entäs jos kaikki mitä olen suunnitellut, ei toteudukaan. Entäs, jos en koskaan saa lasta. Tai entä jos lapseni syntyy keskosena, enkä saa luoda kontaktia häneen heti syntymän jälkeen. Entä jos pienokainen on vakavasti sairas, saa heikon alun elämälleen ja viettää ensimmäiset kuukautensa sairaalassa. Entä jos minulle joudutaan tekemään keisarinleikkaus, ja olen niin kipeä, etten jaksa hoitaa lastani päiväkausiin. Entä jos vauva vain huutaa ja huutaa, vaikka tekisin mitä. Entä jos rintani ei kelpaa. Entä jos sairastun synnytyksenjälkeiseen masennukseen, ja mies ruokkii vauvan kaupan korvikkeilla ja valmisruoilla, kun minä makaan kuolemanväsyneenä sängyssä. Entä jos lapsi tuntuu pitkään täysin vieraalta ihmiseltä, jonka en haluaisi asuvan kodissani. Entä jos?

Onko mitään enää tehtävissä? Onko kaikki menetetty, jos vanhemmuuden matka alkaa muista kuin ideaaleista lähtökohdista? Vai onko kiintymyssuhteen luominen mahdollista myös siinä tapauksessa, että kaikki on mennyt aluksi pieleen?

Kun lasta ei ole nyt yli vuoteen kuulunut, ihanteet alkavat sekoittua realismiin. Vaikka kaikki ei menisikään niin kuin olen suunnitellut, toivon löytäväni keinot, joilla voisin antaa lapselleni hyvän lapsuuden - hyvän, en ihanteellista.

--------------
12.7. lisätty linkki verkkolehti Hernekepin artikkeliin kiintymysvanhemmuudesta.