Pääasiallinen syy lapsettomuuteemme on nyt selvillä, ja se ei ole minussa. Lääkäri antoi vielä vähän toivoa, että tulisin raskaaksi luonnollisin menetelmin, joskaan se ei ole kovin todennäköistä ja siihen saattaa mennä kauan. En ole toivoton enkä surullinen, mitä nyt hiukan haikealla päällä. Tämä siirtää lapsihaaveeni jonnekin ulottumattomiin, vielä kauemmas tulevaisuuteen kuin olin ajatellut.

Toki minulla on koko ajan rinnalla ollut myös muita toteuttamisen arvoisia suunnitelmia: kiinnostavaa opiskelua ja mielekäs työura. Mutta tällä hetkellä ne tuntuvat tyhjiltä, toissijaisilta. Olen sitkeä ja kärsivällinen, mutta en tiedä, kuinka monta vuotta jaksan vielä odottaa pientä ihmettäni. Pystynkö vielä kauankin säilyttämään positiivisen ja luottavaisen mieleni?

On tietenkin olemassa myös se vaihtoehto, että annamme lääketieteen hieman auttaa meitä. Lääkärini suositteli meille inseminaatiota, keinohedelmöitystä. Hieman heikommastakin spermasta saisi pesemällä eroteltua tarpeeksi hedelmöittämiskykyisiä siittiöitä, jotka oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ruiskutettuina pystyisivät saattamaan raskauden alkuun. Emme hylkää tätä mahdollisuutta, ja lähete onkin jo matkalla naistentautien poliklinikalle. Edessä on kuitenkin varmasti paljon odottelua, kun on kyse julkisesta terveydenhuollosta.

Paljon odottelua ja vähän toivoa. Mutta parempi se kuin ei mitään.