Oman unelma-ammatin oivaltaminen voi joskus iskeä kuin
salama kirkkaalta taivaalta. Olin lukion ensimmäisenä vuonna vielä autuaan
tietämätön, mille alalle ryhtyisin. Olin lahjakas monissa aineissa,
kiinnostunut esimerkiksi matematiikasta, taiteista, kielistä, psykologiasta ja
kirjoittamisesta. Olisin voinut periaatteessa päästä yliopistoon opiskelemaan
mitä tahansa näistä.
Sitten eräänä päivänä ennen lukion toisen vuoden alkua sain päähäni hullun
ajatuksen. En tiedä, mistä se tuli, mutta se täytti minut saman tien ilolla ja
ylpeydellä. Se tuntui yllättävältä, mutta heti myös täysin oikealta ja hyvältä:
"Minusta tulee pappi."
Kun olin päätökseni tehnyt, minun ei auttanut muu kuin saattaa
lukio loppuun kunnialla ja pyrkiä teologiseen. En ole katunut valintaani päivääkään;
nyt on meneillään 4. opiskeluvuosi. Opiskelu on ollut todella mielenkiintoista,
vaikka välillä myös erittäin raskasta. Tuleva papin virka tuntuu suurelta ja
hieman pelottavalta tällaisen nuoren naisen kantaa, mutta toisaalta virka myös
kannattelee pappia. Nämä viimeiset opiskeluvuodet ovat hurjan kasvun aikaa.
Ensimmäisinä opiskeluvuosina pohdin paljon kutsumusta, jonka näin joidenkin opiskelijatovereiden selvästi saaneen. Mietin, oliko minun haaveeni papin ammatista epäoikeutettu, kun en ollut kuullut Jumalan suoraan puhuttelevan minua ja kutsuvan virkaansa. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että juuri se hullu ajatus, yhtäkkiä tullut, oli se, mitä toiset sanovat kutsumukseksi. Nyt tiedän, että minut on kutsuttu tähän tehtävään.
Kommentit