Olen jo kolmena jouluna haaveillen ajatellut, että ensi joulun aikaan minulla varmaan on vauva, vatsassa tai sylissä. Vuoden 2004 jouluna vasta odotin luvan antamista lapsen tulla. 2005-vuoden lopulla yritystä ei ollut takana vielä huolestuttavan kauaa. Jouluna 2006 olen turhaan odottanut tulevani raskaaksi jo vuoden ja kahdeksan kuukautta. Neljän vuorokauden kuluttua vauvahaaveiden toteuttaminen jatkuu jo kolmannelle kalenterivuodelle. Jos meillä olisi tärpännyt heti, lapsemme olisi melkein vuoden ikäinen. Mutta aina asiat eivät mene niin kuin suunnitellaan.

Tästä joulusta tuli punainen, mutta ehkä ensi jouluna saan lahjan, josta olen lähettänyt toiveen jo näin hyvissä ajoin. Jospa minulla olisi vuoden päästä sylissä oma joulupakettini, tai jospa saisin tuntea hänen potkunsa vatsani sisäpuolella, tai jos edes viimeistään silloin saisin tehdä positiivisen raskaustestin. Se, että mikä tahansa näistä toiveista toteutuisi, olisi ainoa joululahja, jota todella toivon. Jaksan edelleen olla optimistinen ja toiveikkaalla mielellä.

Tässä vuodessa on ollut paljon hyvää. Olen lähtenyt matkalle itseeni ja edistynyt monien haasteellisten asioiden kanssa. Tunnen ottaneeni suuria ammatillisen ja henkilökohtaisen kasvun harppauksia. Olen saanut selätettyä joitakin minua vaanineita mörköjä. Toivon kasvavani koko ajan ihmisenä, naisena, ehkä joskus vielä äitinä. Haluan kehittyä jatkuvasti, ja siksi olenkin luvannut itselleni, että minun on aika ottaa härkää sarvista ihmissuhdemurheideni suhteen. En aio enää käsitellä asioita vain yksinäni: Heti kun vuosi vaihtuu ja arki alkaa taas pyhien jälkeen, hankin itselleni keskusteluapua. Tämän lupauksen voimassa lähden ensi vuoteen.

Parempaa uutta vuotta kaikille meille.