Olen kateellinen Prinsessa Ruususelle, sillä hän sai nukkua kokonaiset sata vuotta. Minäkin haluan! Tämä väsymys on välillä vallan musertavaa. Joinakin päivinä edes kolmen tunnin päiväunet normaalin yöunen päälle eivät auta. Ihmehän se tietenkin olisi, jos ei lainkaan väsyttäisi, kun kasvattaa sisällään kokonaista toista ihmistä. Energiani kanavoituu siihen huimaan kehitykseen, jota pikkuruisessa tapahtuu nyt kahdeksannella raskausviikolla. Joudun lepäämään meidän molempien puolesta.

En ole kuvitellutkaan, että odotus ja vauva-aika olisivat ruusuilla tanssimista. Tähän mennessä olen päässyt hyvin vähällä väsymystä lukuun ottamatta. Oikeastaan se on aika mukava etu, että minä, joka rakastan nukkumista, saan tehdä sitä hyvällä omallatunnolla. Pitää ottaa hetkestä kiinni ja nautiskella siitä, että saan toistaiseksi levätä silloin kun haluan.

Väsymys ei suinkaan välttämättä lopu odotusaikaan, päinvastoin. Jotkut vauvat valvottavat paljon, toiset eivät lainkaan. Saa nähdä, miten suhteeni uneen muuttuu vauvani synnyttyä. Olen suunnitellut nukkumista perhepedissä, sillä yöllä herääminen ei tunnu lainkaan niin raskaalta kuin herääminen ja sängystä nouseminen. Tuntuisi hirvittävän uuvuttavalta herätä kesken unien lapsen itkuun, nousta, hakea vauva jostakin kaukaa, syöttää hänet, laittaa sänkyyn, mennä takaisin nukkumaan, nukahtaa, ja tunnin päästä tehdä sama uudestaan, monta kertaa yössä. Uskon jaksavani paremmin, jos pidän vauvan lähellä läpi yön.

Olen kuullut uhattavan, että lapsen saamisen myötä saa heittää hyvästit kokonaisille yöunille. Se, että nukkuu mieluusti viikonloppuisin niin myöhään kuin nukuttaa, voi jäädä historiaan vuosiksi. Uskon kuitenkin, että kaikki lapset oppivat nukkumaan läpi yön jossakin vaiheessa. Katkonaisten unien aikakausi on yksi vaihe elämässä: se kestää aikansa ja menee ohi. Toivottavasti jaksan sen yli.