Lapsen yrittäminen opiskelujen lomassa oli stressaavaa, koska joka kuukausi jouduin periaatteessa tekemään sotasuunnitelman sen varalle, että vauva syntyisi siitä hetkestä yhdeksän kuukauden päästä. Asioiden suunnittelu on yksi elämän hallinnan perusteista, mutta lapsen saaminen on niin valtavaa, ettei se mahdu hallinnan alle lainkaan. Olin kylläkin koko ajan toivonut, että vauvani syntyisi kesken opiskelujen, sillä koen, että vauvan ja opiskelun yhdistäminen on joustavampaa kuin vauvan ja työn. Yrityksen viimeisinä kuukausina olin jo varautunut siihen, ettei se enää ehtisi toteutua. Mutta elämä yllättää joskus.

Ehdin vähän ennen raskaaksi tuloani laskeskella, että laskettu aika lokakuussa sattuisi opiskelujen kannalta melko huonoon vaiheeseen. Olen tällä hetkellä tekemässä pro gradua, johon kuuluu pakollisena seminaariin osallistuminen vuoden ajan. Sain kuitenkin äskettäin sovittua asian professorin kanssa niin, ettei vauvan saaminen vaaranna seminaarin loppuun suorittamista. Nyt minulla on ainakin erittäin hyvä syy motivoitua saamaan graduni valmiiksi ennen syksyä. Onneksi yliopisto-opiskelu on kuitenkin melko joustavaa moneen muuhun opiskelualaan nähden. Kun vain opiskelen reippaasti seuraavat kuukaudet, minulla on syksyyn mennessä suorittamatta enää noin puolen vuoden opinnot. Jos kaikki menee hyvin, ehdin hyvin pitää vuoden äitiysloman ja suorittaa tutkintoni loppuun sen jälkeen.

Raskaus tietää järjesteltävää myös miehelleni. Hän on tempautunut parin viime vuoden kuluessa opiskelijapolitiikan syövereihin, ja näissä riennoissa kuluu paljon iltoja ja viikonloppuja. Isänä hän ei haluaisi olla aina poissa kotoa. Miehellä on kunnianhimoinen tavoite valmistua syksyllä. Jos oikein mahtava onni käy, hän saattaa löytää pian oman alan työpaikankin, säännöllisen päivätyön. Mutta toisaalta hän haaveilee eräästä määräaikaisesta opiskelijapoliittisesta pestistä, joka tulisi viemään paljon aikaa ja sisältämään matkustelua. Työn ja perheen yhteensovittamisen dilemma ehtii varmasti tulla tutuksi tässä perheessä.

Jos minulta kysytään "lapsi vai ura?", on vastaukseni: 1. lapsi, 2. ura. Lapsi on etusijalla, mutta en halua luopua myöskään ammattiaikomuksistani, sillä minulle äitiys ja papin virka tuntuvat ehdottomasti toisiaan tukevilta elämän osa-alueilta. Miehelle noiden kahden edellämainitun järjestys on mahdollisesti päinvastainen kuin minulle, mutta hyväksyn sen, kunhan lapsikin on arvoasteikossa mahdollisimman korkealla.