Isoäiti. Toisesta isoäidistäni minulla on vain yksi muistikuva, sillä hän kuoli ollessani kolmevuotias. Toinen mummi on ollut läheisempi, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana olen hitaasti menettänyt hänetkin, vaikka hän on vielä elossa. Mummi sairastui iäkkäänä henkisesti. Hän on niin täynnä katkeruutta ja vihaa, ettei päästä ketään lähelleen. Ilmoitin hänelle tulevasta vauvastani, mutta hän ei osannut juurikaan iloita asiasta, koska negatiiviset tunteet löivät yli. Niinpä päätin, että on helpompaa, jos emme ole enää yhteydessä toisiimme.

Äiti. Välit äitiini ovat olleet raskauden aikana siedettävät. Hän ei ole osoittanut olevansa erityisen iloinen tulevasta lapsenlapsesta, mutta ei ole onneksi myöskään hössöttänyt. Hänen on helppo osoittaa tukeaan rahan ja tavaran muodossa, ja hän onkin tarjoutunut maksamaan erään suuren vauvasta koituvan menoerän. Kyllä se minulle sopii. En ole puhunut hänen kanssaan raskaudesta juuri yhtään, sillä hän ei ole se ihminen, jonka kanssa haluan elämäni ihmeet jakaa. Hän on soittanut pari kertaa vointia kyselläkseen, mutta puhelut ovat olleet hyvin rasittavia, sillä minulla ei ole hänelle juuri mitään sanottavaa. Hoidan välttämättömät tapaamiset, mutta toivoisin, että hän antaisi minun olla mahdollisimman paljon rauhassa. Katsotaan, muuttuuko tilanne lapseni syntymän jälkeen.

Anoppi. Mieheni äidin kanssa olen sen sijaan jutellut raskausasioista jonkin verran. Meillä ei ole erityisen läheiset välit, mutta ihan mukava suhde kuitenkin. Hänen seurassaan voi ottaa rennommin kuin äidin kanssa. Oma äitini on ylihuolehtiva, mutta anopilla on vastaavasti ehkä liiankin vähän sellaista äidillistä huolehtivuutta, johon olen kovasti tottunut ja jota tunnistan myös itsessäni. Siksi emme pääse kovin lähelle toisiamme tunnetasolla. Olen kuitenkin iloinen, että minulla on hänet.

Miehen isoäiti. Appeni äiti eli miehen mummi on onneksi tullut puuttuvan isoäitihahmon paikalle elämässäni. Hän on mitä ihanin ja lämpimin ihminen, joka on nähnyt elämää ja ymmärtää sitä. Hän huokuu äidillistä hoivaa, varmuutta ja elämänkokemuksen tuomaa rauhaa. Hän on ollut kiinnostunut raskaudestani, ja ajallisesta etäisyydestä huolimatta raskaana olemisen kokemus on yhdistänyt meitä. Olen kiitollinen, että olen saanut myös hänenkaltaisensa ihmisen elämääni.

Ilman minkäänlaista äitihahmoa olisi mahdotonta saada kokemusta siitä, miltä tuntuu liittyä sukupolvien ketjuun itse äidiksi tullessaan. On sääli, etten pysty saamaan asiaan kovastikaan tukea omasta suvustani. Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse tulla äidiksi aivan yksin. Kyllä minä selviän.