Vauvani on kuuden viikon kuluttua täysiaikainen, joten valmistelen itseäni henkisesti synnytystä varten. En pelkää synnytystapahtumaa enkä siihen liittyvää kipua. Odotan kokemusta mielenkiinnolla ja luottavaisin mielin. Uskon, että luonto hoitaa – ja jos ei hoida, lääketiede tulee avuksi.

Haluan ajatella synnytyskipua positiivisena kipuna, joka vie minut lähemmäksi lapseni syntymää. Kohdun supisteluista johtuva kipu kuuluu asiaan, ja sillä on tehtävä: avata synnytyskanava ja työntää lapsi ulos. En kuitenkaan voi tietää, millä tavalla tulen kokemaan synnytyskivun. Aion lähteä kokeilemaan kivunlievitysmenetelmiä aloittaen pehmeämmästä päästä, mutta jos esimerkiksi synnytys pitkittyy, voin turvautua myös puudutukseen.

Tällä viikolla osallistuin neuvolan tarjoamaan perhevalmennukseen, jossa käytiin läpi synnytystä. Minulle jäi tilaisuudesta hyvin positiivinen mieli, sillä siellä kannustettiin synnytyksen suunnitteluun ja toiveiden kartoitukseen. Valmennuksessa myös vakuutettiin, että synnyttäjän toiveita kuunnellaan, eikä häntä alisteta rutiininomaisesti toimenpiteille.

Omat toiveeni synnytyksen suhteen koskevat liikkumavapautta ja vapautta päättää itseään koskevista toimenpiteistä. En halua, että minut sidotaan sänkyyn, vaan haluan olla mahdollisimman paljon pystyasennossa, sillä uskon painovoiman tehostavan lapsen laskeutumista. Haluan, että kanssani neuvotellaan toimenpiteistä kuten sikiökalvojen puhkaisusta tai välilihan leikkaamisesta. Näin kuulemma tehdäänkin, ellei kyseessä ole hätätilanne. Niiden kohdalla onkin toki tehtävä poikkeus.

Ihannetilanne toki olisi, jos veitsen tai saksien ei tarvitsisi puuttua synnytykseeni. Eniten epämiellyttäviä tunteita aiheuttaa episiotomia, jota haluaisin kaikin keinoin välttää, sillä se tuntuu väkivaltaiselta. Mieluummin luonnollinen repeämä. Ilmeisesti valitsemassani sairaalassa ei leikata välilihaa vain sen takia, että saataisiin keinotekoisesti nopeutettua ponnistusvaihetta, jos ei ole mitään erityistä kiirettä - onneksi. Vauvan henki ja terveys ovat ainoat syyt, joita pidän perusteltuina episiotomialle.

Joskus synnytys päättyy sektioon, ja onneksi tällä tavalla on mahdollisuus pelastaa vauva uhkaavissa hätätilanteissa. Toivon kuitenkin, että sektiota ei tarvitse tehdä, sillä pidän ensihetkiä vauvan kanssa heti syntymän jälkeen tavattoman tärkeinä. Leikkauksen jälkeenkin vauvan saa toki hetkeksi rinnalle, ellei ole kyseessä nukutuksessa tehtävä hätäsektio. Mutta jos synnytys sujuu normaalisti, vastasyntyneeni saa toivottavasti köllötellä rinnallani rauhassa ja pitkään.

Näin etukäteen synnytys vaikuttaa jännittävältä kokemukselta. On kiehtova ajatus, että ajaudun ehkä joidenkin alkukantaisten voimien vietäväksi, jolloin looginen ajattelu menettää merkityksensä, ja vaistot ottavat vallan. Sellainen olisi unelmieni synnytys, mutta hyväksyn myös sen, jos todellisuus poikkeaa unelmista.