Talvella minulle annettiin lupaus lokakuun lapsesta. Silloin edessä oleva matka tuntui tavattoman pitkältä, kun ei voinut nähdä hetkenkään päähän tulevaisuuteen. Mutta nyt äkkiä onkin jo lokakuu, lapseni laskettuun aikaan on vain kaksikymmentäneljä päivää. Lupaus on toteutumassa, ja sen tielle ei soisi minkään enää tulevan.

Mutta mihin tuo aika on mennyt? Unelmointiin, pesänrakennukseen, henkiseen valmistautumiseen, huoleen ja pelkoonkin. Kiintymyksen ensiaskeliin, äidiksi ja isäksi kasvamiseen yhdessä puolison kanssa. Kantamiseen, ravitsemiseen, tunnusteluun, rakastamiseen. Jo yli kahdeksan kuukauden ajan olen ollut tässä erityislaatuisessa olotilassa, jota ei kestä enää kauan.

Pian alkaa toisenlainen aika elämässä. Ei parempi tai huonompi, mutta erilainen. En enää jaa kehoani jonkun toisen kanssa. Minusta ja lapsestani tulee virallisesti kaksi eri ihmistä, ja pariskunnasta tulee kolmehenkinen perhe. Lähiviikkoina tapahtuu paljon kaikkea ihmeellistä ja ainutkertaista, ja minä olen innokas vastaanottamaan sen.

Tervetuloa, lokakuu.