Suomessa lähes kaikki synnytykset tapahtuvat sairaalassa, mikä on tietenkin äitien ja vauvojen hyvinvoinnin kannalta suotuisaa ja turvallista. Minulle sairaalaan synnyttämään meno merkitsee kuitenkin muutakin kuin sitä, että vauva saatetaan maailmaan steriilin ympäristön ja ammattitaitoisen henkilökunnan keskellä. En ole koskaan aiemmin ollut sairaalassa hoidossa, mikä on omalla tavallaan jännittävää. Jännittävintä asiassa on kuitenkin se, että sairaalassaoloaikana statukseni muuttuu, ja samalla miehenikin status.

Sairaalaan mennään pariskuntana, odottavana äitinä ja isänä ilman vauvaa sylissä - mutta sieltä poistutaan perheenä, virallisesti vanhempina ja vauvan kanssa. Sairaalassa oleminen on tietyllä tavalla siirtymäriitti, joka siivittää liikahdusta elämänvaiheesta toiseen. Henkisellä tasolla synnytyssairaalaan viedään jotakin, mikä jätetään sinne, ja samalla sieltä otetaan mukaan jotakin toisenlaista. Se on kiehtovaa.

Siirtymäriitit ovat ihmiselle tavattoman tärkeitä. Niiden avulla merkitään elämän kohokohdat ja tärkeät tapahtumat. Riittien avulla on mahdollista käsitellä elämässä tapahtuvia muutoksia, sillä ne auttavat luopumaan vanhasta ja ottamaan vastaan uuden. Siirtymäriitit saavat usein myös uskonnollisia sävyjä, ja niihin liittyy hyvin vahvoja tunnelatauksia. Itse koen olevani ihminen, joka kaipaa ja tarvitsee riittejä erityisen vahvasti. Niiden avulla kykenen jäsentämään elämäni uudella tavalla.

Valmistelin tämän kirjoituksen etukäteen, jotta voin lähettää sen blogiin, kun on aika lähteä sairaalaan. Nyt on sen aika, eteenpäin siirtymisen aika. Tapaamisiin taas pian, rakkaat lukijani.