Parin päivän päästä raskauteni on täysiaikainen, joten voin kaiketi jo määritellä olevani viimeisilläni raskaana. Aivan viimeistään lapseni tulee ulos minusta kuukauden päästä, mutta periaatteessa pitää varautua siihen, että synnytys voi käynnistyä hetkenä minä hyvänsä. Olen tyytyväinen tähän raskausaikaan, mutta pikkuhiljaa valmistaudun luopumaan noin yhdeksän kuukautta kestäneestä olotilastani.

Mielensisäinen lähtölaskenta on meneillään. Tähänastisen elämäni viimeiset päivät ja viikot ovat kulumassa. Elämä ei lopu lapsen syntymään, mutta elämäntyyli muuttaa muotoaan, eikä uudesta elämästä ole enää paluuta entiseen. Nyt tekee mieli vielä nauttia niistä iloista, joita pienen vauvan kanssa on hankala toteuttaa, kuten elokuvissa käymisestä ja siitä, että voi liikkua spontaanisti paikasta toiseen.

Seuraavan puolen vuoden tai vuoden ajan varaudun olemaan kiinni vauvassa. Se ei tunnu ahdistavalta, koska tuo aika on loppujen lopuksi niin lyhyt ihmisen koko elämässä. Arki pienen vauvan kanssa vaatii kuitenkin suunnittelua ja luopumista tietyistä asioista, ja valmistaudun henkisesti siihen.

Viimeisten hetkien jälkeen tulevat toisenlaisen elämän ensihetket. Odotetut hetket, täynnä ihmeitä.