Raskaana oleminen ja synnyttäminen piirtävät naisen kehon karttaa aina jollakin tavalla uusiksi.

Raskausaikana muutokset ovat usein hitaita ja lempeitä. Iholla on aikaa venyä ja muuttua äidin ja vauvan tarpeita vastaavaan muotoon. Vatsa on joka päivä hieman isompi kuin edellisenä päivänä. Toisinaan muutokset saattavat tapahtua rajusti, pyrähdyksin. Nahka repeilee juoville nopean kasvun tieltä, keho saa nopeasti uusia ulottuvuuksia.

Vielä rajumman ja yhtäkkisemmän muutoksen kehossa aikaansaa kuitenkin synnyttäminen. Yhdeksän kuukautta kestänyt äidin ja vauvan kehojen yhteiselo saa päätöksensä. Napanuora katkaistaan, kohtu on taas tyhjä. Keholta voi viedä aikaa tajuta, ettei se ole enää kasvualusta toiselle elämälle. Alkaa palautuminen, vaikka keho ei koskaan voikaan palata täysin samanlaiseen tilaan kuin ennen raskautta. Kohtu supistuu takaisin pieneksi melko nopeasti, vatsanahka hieman hitaammin. Vyötärölinja on jälleen toisenlainen, kuin mihin on viimeisten kuukausien aikana tottunut.

Rinnat ovat valmistautuneet raskausaikana tulevaan, mutta vasta synnytyksen jälkeen kehonkuva muuttuu niiden osalta toden teolla. Maito nousee, ja on totuteltava uusiin muotoihin. Rintoihin yhdistyy nyt mielleyhtymä ruokkimisesta. Ihoa pitkin valuu joskus puroja silloinkin, kun se ei olisi toivottavaa. Pitkään jatkuessaan imetys jättää jälkensä, vaikka rintoja ei voikaan pilata se, että niitä käyttää tarkoitukseen, johon ne on luotu.

Oli ihanaa olla raskaana, mutta pidän myös tästä kehoni uudesta kartasta. Siinä on jäljellä merkkejä lapsen kantamisesta ja synnyttämisestä ja näkyvillä se, että ruokin häntä rintamaidolla. Olen palautunut hyvin, joten ulkopuolinen ei välttämättä pystyisi sanomaan varmaksi, että olen vähän aikaa sitten saanut vauvan. Kehoni ei silti ole edelleenkään staattisessa tilassa, vaan jatkaa myös tästä eteenpäin muuttumista ja mukautumista lapseni tarpeisiin.