Klo 00.30 menen nukkumaan. Mitään synnytystä ennakoivia tuntemuksia ei ole. Suunnittelen seuraavan päivän askareita.
Noin klo 00.45 ensimmäinen kuukautiskivun kaltainen tuntemus. Yritän nukahtaa ja kuulostelen, oliko se ainoa lajissaan. Noin kahdentoista minuutin kuluttua tulee toinen, sitten kolmas ehkä kymmenen minuutin päästä. Jään seurailemaan tilannetta.
Noin klo 2 soitan miehelle, että minulla on ollut muutama kipeä supistus, välit kymmenisen minuuttia. Hän on tulossa kotiin. Varoitan, ettei hän kenties ehdi nukkua koko yönä.
Noin klo 3 kipeitä supistuksia 5-8 minuutin välein. Kanavoin kivun liikkeeseen ja ääneen. Mies yrittää nukkua hetken, mutta hänen on ymmärrettävästi vaikea saada unta.
Klo 4 reisille valahtaa verta. Säikähdän, onko vauvalla jokin hätänä. Soitamme sairaalaan, ja meitä rauhoitellaan. Jos verta tulee vain vähän eikä siihen liity kipua supistusten välissä, ei ole hätää. Saamme luvan tulla sairaalaan, kun siltä tuntuu. Kätilö ehdottaa, että kokeilen lämmintä suihkua kivunlievitykseen.
4.30 supistuksia on niin usein (alle viiden minuutin välein) ja ne ovat niin kipeitä, että kotikonstit eivät enää tunnu auttavan. Laittaudumme valmiiksi lähtöä varten. Tiedotan lähipiirille, että lähdössä ollaan.
Noin klo 5 lähdemme ajamaan sairaalaan. Aamuhämärässä ei ole ruuhkaa. Viidentoista minuutin matkaan mahtuu kolme supistusta.
5.30 ilmoittaudumme synnytysvastaanottoon, ja hetken odotuksen jälkeen kätilö ottaa meidät vastaan. Vaihdan päälle sairaalan vaatteet. Kätilö tekee sisätutkimuksen, ja sanoo, ettei ihme, jos tekee kipeää. Kohdunsuu on nimittäin täysin auki, vain hieman reunaa jäljellä. Enää ei ole mahdollisuutta ottaa kivunlievitystä, vaan pääsen pian ponnistamaan. Tämä tieto auttaa huomattavasti kivun kestämisessä.
Ennen kuutta lähdemme synnytyssaliin. Pyydän, että saisin ponnistaa jakkaralla ja että välilihaa ei leikattaisi, jos mahdollista. Saan aluksi ponnistella varovasti omien tuntemusten mukaan terapiapallon päällä. Kätilö hakee jakkaran, ja siirryn siihen. En tunne vahvaa ponnistamisen tarvetta, joten voiman suuntaaminen tuntuu hankalalta. Kätilö kannustaa, mutta minusta tuntuu, ettei lapsi liiku yhtään alaspäin.
Noin klo 6.30 kalvopussi tulee näkyviin, ja kätilö päästää lapsivedet. Vesi on hyvän väristä. Jakkaralla ponnistaminen ei kuitenkaan tuota toivottua tulosta, ja kätilön suosituksesta siirryn sängylle puoli-istuvaan asentoon, jotta saan lantion rennommaksi. Tuntuu, että vauva liikkuu eteenpäin vain millin kerrallaan.
Noin klo 7 supistukset meinaavat hiipua, ja minut laitetaan oksitosiinitiputukseen. Vauvan päähän asennetaan anturi. Hänellä on koko ajan vahvat sydämenlyönnit, kaikki hyvin. Oksitosiini auttaa, ja supistukset voimistuvat taas. Minun on edelleen vaikea suunnata ponnistusta, mutta ponnistan sisulla. Yhdessä vaiheessa ponnistan päähän, ja näen hetken ajan tähtiä. Mies on vierelläni henkisenä tukena, vaikkei pysty oikein tekemään mitään minua auttaakseen.
7.15 Kätilö varaa sakset ja puuduttaa välilihaa tehdäkseen siihen tilaa tarvittaessa. Toinen kätilö tulee avuksi. Tunnen pientä paniikkia siitä, saanko vauvan ulos omin voimin. Ajatus mahdollisesta imukupista tai sektiosta vaihtoehtona antaa kuitenkin puhtia. Supistusten välissäkään ei ole enää kovin kivuton olo, kun vauvan pää ja hartiat painavat synnytyskanavassa. Kätilö venyttää välilihaa, jotta voisin säästyä sen leikkaamiselta.
7.30 Nyt tuntuu jo, että on pakko ponnistaa tämä kipu pois. Kätilö käskee pitää taukoja raivokkaiden ponnistusten välissä, mutta en pysty. Tunnen vihlaisun, kun hieman kudosta repeää vauvan tieltä. Katson epäuskoisena, kun pörröinen päälaki tulee näkyviin. Tänne asti päästiin sittenkin!
7.36 Enää yksi supistus, ja pää syntyy. Kätilö auttaa vauvan ulos, hänet kuivataan, ja sitten saan hänet rinnalleni. Hän on poika! Lapseni itkee, kunnes rauhoittuu paitani alle. Minä ja mies katselemme ja koskettelemme lasta sanattomina. Hetki on maaginen.
7.45 istukka syntyy. Mies saa leikata napanuoran. Minut puudutetaan repeämän ompelua varten. Saan koko ajan pitää lasta rinnallani, ei ole kiire mihinkään. Kokeilemme ensi-imetystä, mutta hän lähinnä nuuhkii rintaa. Mies käy puhelimessa ilmoittamassa tapahtumasta lähipiirille.
9.30 lapsi pestään, punnitaan, mitataan ja puetaan. 3250 g, 51 cm. Mies ottaa valokuvia. Minä menen suihkuun.
Klo 10 meille tuodaan aamiaista, ja syömme rauhassa. Vauva on nukahtanut. Hän on niin hiljaa kopassaan, että on vaikea uskoa hänen hengittävän, mutta hänellä on kaikki hyvin. Mietimme pojalle nimeä, kunnes keksimme sen ainoan ja oikean.
Juhlimme yhdessä syntymäpäivää. Meille on syntynyt poika, ja me olemme syntyneet ensi kertaa äidiksi ja isäksi.
Kommentit