Lapsen saaminen on pakottanut minut kasvokkain erään ikävän tosiasian kanssa: raskautta yritettäessä ei olisi ollut yksinkertaisesti mahdollista elää selibaatissa, mutta nyt mikään ei oikeastaan enää houkuttele olemaan seksuaalisesti aktiivinen. Syyt ovat pitkälti oman pääni sisäisiä.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen seksuaalisesti kylmä tai korkeintaan haalea. Aiemmin en ole halunnut myöntää tätä asiaa itselleni, koska olen yrittänyt olla sellainen kuin minulta odotetaan. Se on pikkuhiljaa muuttanut sukupuolielämäni teknisesti taitavaksi mutta ilottomaksi suorittamiseksi. En ole aseksuaali, mutta en seksipetokaan. En enää jaksa teeskennellä sellaista, mitä en ole.

En ole täysin haluton, mutta minulle sata miljoonaa kertaa helpompaa kuin kiihottua, on siirtyä kiihottuneesta mielentilasta sen täydelliseen vastakohtaan. Voin tappaa tunnelman yhdellä väärällä ajatuksella parissa sekunnissa. Kai ajattelen liikaa ja älyllistän koko homman, kun pitäisi vain surffata tunneaallolla. Seksiin liittyy myös ahdistusta, pettymyksiä ja syyllisyydentunteita, kaikenlaista painolastia mm. lapsuudesta.

Olen aiemmin teeskennellyt halukasta, koska se on päästänyt helpommalla useissa tilanteissa. Seksi on monesti toiminut hyvittelyn välineenä ja juhlahetkien markkerina, haluista viis. Silloinkin, kun olin hormonaalisen ehkäisyn ansiosta niin haluton, että olisin voinut mennä luostariin nunnaksi, yritin rakastella tahdonvoimalla.

Tässäpä haluttoman naisen dilemma: jos seksiä ei ole lainkaan, se nakertaa parisuhdetta. Mutta sekään ei ole hyvä, että antautuu vain toisen mieliksi, sillä tämä kyllä vaistoaa, ettei antautuminen ole aitoa. Molempi pahempi. Mutta halua ei voi tehdä tyhjästä, jos sitä ei kerta kaikkiaan ole.

Asiaan myötävaikuttaa tietysti myös orgasmittomuus; koen kyseisen ilmiön vain silloin tällöin unen aikana. En pidä klitoriksen koskettelusta, en itsen enkä toisen tekemänä. Se tuntuu vähänkin pidempään jatkuessaan ainoastaan ärsyttävältä, ja mieluummin eläisin ilman sitä. Ei minulla olisi mitään orgasmin saamista vastaan, mutta en ole valmis kärsimään sen eteen, kun tulen hyvin toimeen ilmankin.

Surullista on se, että asian ei tarvitsisi olla näin. Koen kylmyyden olevan olosuhteiden aiheuttamaa, ei sisäänrakennettu ominaisuus. Elämässäni on ollut myös aikoja, jolloin olen ollut hyvinkin halukas ja kiihottunut herkästi. Nämä jaksot ovat kuitenkin lyhyitä ja harvinaisia.

Olen ollut vain yhden kanssa. Jotkut sanovat, että miehen vaihtaminen olisi ratkaisu ongelmaan. Kenties (ainakin väliaikaisesti), mutta minulle merkitsevät muut asiat elämässä enemmän. En halua rikkoa perhettäni ja kokeilla toista vain todetakseni, ettei se sittenkään tuntunut sen paremmalta. Parempi ratkaisu olisi jonkinlainen terapia, mutta en tiedä, onko minulla tällä hetkellä voimavaroja sellaisen läpikäymiseen. Toistaiseksi yritän vain itsekseni työstää asiaa.