Minulla on näinä viime vuosina ollut neljä erilaista äitienpäivää.

Vuonna 2005 olimme juuri aloittaneet mukavan vauvaprojektin. Olin optimistinen ja toiveikas sen suhteen, että tärppi tulisi muutaman kuukauden sisällä, kevätvauva kenties. Olisin ehtinyt päivänsankariksi jo seuraavaan äitienpäivään mennessä, jos oikein olisi lykästänyt. Mutta asiat menivätkin hieman eri tavalla.

Vuonna 2006 minusta ei siis tullut äitienpäivän juhlijaa. Kävin silloin lapsettomille suunnatussa jumalanpalveluksessakin, kun lasta oli yritetty jo vuoden päivät tuloksetta. En kokenut lapsettomuutta mitenkään lopulliseksi enkä ollut äärettömän surullinen, hieman haikea kylläkin. Käytin tarmoni ammatillisiin intresseihin ja toivoin, että ehkä jo seuraavana vuonna saisin viettää äitienpäivää.

Vuosi 2007 oli minulle onnen vuosi. Minulla ei ollut vauvaa sylissä vielä äitienpäivänä, mutta vatsassani hän jo polskutteli silloin. Minua eivät äitienpäivänä osanneet onnitella vielä muut kuin oma mieheni, mutta sydämessäni sitä vietin ja iloitsin jo silloin.

Tänä vuonna 2008 minua ovat onnitelleet äitienpäivän johdosta jo kaikki muutkin. Unelmat ovat realisoituneet todellisuudeksi, mutta välillä sitä on suorastaan vaikea käsittää. Minulla on suloinen, hyvinvoiva, hurjaa vauhtia kehittyvä pieni poika. Hänen mukanaan minulle lahjoitettiin se ilo, että saan olla äiti ja juhlia tätä päivää.

Onnea kaikille äideille!