Kuulin kestovaipoista ja vauvojen vessahätäviestinnästä (vvv) jo kauan ennen kuin tulin raskaaksi. Suunnitelmissa oli soveltaa omassa vauva-arjessamme heti alusta pitäen molempia: pestäviä vaippoja ja vauvan käyttämistä vessassa tarpeillaan. Lapsellani onkin ollut kertakäyttövaippa päällään vain muutamia kertoja elämänsä aikana, joten kestovaippailu on onnistunut yli odotusten. Vessahätäviestintä sen sijaan osoittautui kinkkisemmäksi kuin ajattelin.

Aivan pienen vauvan kanssa arki oli niin uuvuttavaa, että tottumattomalta vauvan vaatteiden ja vaipan riisuminen ja pukeminen takaisin tuntui vievän hirvittävästi aikaa ja voimia. Sitä ei jaksanut tehdä useammin kuin oli välttämätöntä. Koetin kyllä kannatella poikaa lavuaarin päällä vaipanvaihdon yhteydessä ja suhistella ”piss piss piss” -ääntä, mutta ei häneltä sinne useinkaan pissaa tullut. Vähän ajan päästä väsyin yrittämään ja laitoin koko hankkeen jäähylle.

Minkäänlaista viestiä pissan tulosta en ole tähänkään päivään mennessä oppinut tunnistamaan lapsesta. Myöskään intuitioni ei ikävä kyllä avita minua tässä asiassa. Monet vvv:tä harrastavat vannovat sen nimeen, että aivan pienikin vauva osaa pidätellä. Luulen, että jonkin verran virtsarakon hallintaa voi olla jo vastasyntyneellä, mutta löysää maitokakkaa uskoisin olevan melkein mahdoton pidättää. Ulostaminen on oikeastaan refleksi, vaikka sulkijalihas onkin tahdonalainen. Maitokakan livahdus tapahtuu niin sukkelaan, ettei vauva edes ehdi ilmoittaa asiasta etukäteen.

Meillä vvv ei siis ottanut oikein tuulta alleen ensimmäisen puolen vuoden aikana, kun vauva oli täysimetyksellä. 7 kuukauden kohdalla kuitenkin tapahtui muutos. Ensinnäkin poikani oppi istumaan, joten hänet saattoi asettaa itsekseen potalle ilman, että aikuisen lihasvoimia tarvittiin kannatteluun. Jotakin hyötyä aiemmista pissatusyrityksistäkin oli ollut, sillä lapsi osasi selvästi yhdistää suhisteluäänen pissaamiseen. Nykyään monesti kun lasken hänet potalle istumaan ja sanon ”piss piss piss”, hän pissaa välittömästi. Jos hänellä ei satu olemaan hätä, pissaa ei tule. Toteutamme tätä pottailua hyvässä hengessä muutaman kerran päivässä pyrkimättä vielä mahtaviin tuloksiin. On kuitenkin aina hauska tapaus, jos pottaan tulee pissa. Ilman vaippaa en poikaa pidä kuin lyhyitä aikoja, koska pesen mieluummin vaippoja kuin kastuneita vaatteita.

Kiinteiden ruokien aloitus puolen vuoden iässä sai aikaan toisen muutoksen vauvan vessakäyttäytymisessä: uloste muuttui paljon aiempaa jämäkämmäksi, joten lapsesta huomaa nykyään selvästi, milloin hänellä on kakkahätä. Hän rupeaa ähkimään ja jännittämään vartaloaan. Poika ei ole silloin kiinnostunut mistään ympäröivästä, vaan hänen huomionsa on ikään kuin kääntynyt sisäänpäin. Näissä tilanteissa kiikutan lapsen vessanpöntölle ja autan hieman ponnistamaan, jolloin kakka tulee pönttöön. Tämä on erinomaisen mukavaa sekä lapsen kannalta, kun ei tarvitse ulostaa housuihinsa, että äidin näkökulmasta, kun säästyy kakkavaipan pyykkäämiseltä.

Tällä linjalla jatkamme tästä eteenpäinkin. Kuivaksi oppimisesta ei vielä lähimainkaan ole kyse, vaan siitä, että minä avustan lasta tekemään tarpeensa muualle kuin vaippaan. Ajan kanssa hänelle kehittyy varmasti kyky ilmoittaa itse hädästään etukäteen, ja se tulee tekemään vessattamisesta vielä monin verroin helpompaa.